22.7.2016

Monenlaista museolla – kesätyö edition!

Tämä kesä on ollut ensimmäinen kertani Varkauden Museoilla kesätöissä ja kirkkaasti paras työkesäni tähän asti. Hommat alkoivat vauhdikkaasti VekaraVarkauden kuvansiirtotyönpajalla, jossa rakenneltiin eväslaukkuja- ja rasioita pienten Vekara-vierailijoiden tarpeisiin. Laukut koristeltiin ruokaisilla kuvilla teeman mukaan monivaiheisella kuvansiirtotekniikalla, joka vaati liimaa ja kärsivällisyyttä. Kuitenkin vekaroilla homma tuntui sujuvan jopa paremmin kuin henkilökunnan ensimmäisellä askarteluyrityksellä! Kiitokset kaikille kävijöille.

Tapasin työpajassa ensi kertaa kesätyökollegani Sonjan ja Annaliinan, ja tulimmekin ensimmäisestä päivästä lähtien toimeen kuin unelma. Koska kaikkea hölöttämistä ei ollut sopivaa hoitaa työajalla, oli pakko töiden jälkeen lähteä Seikkailujen Saareen porukalla. Väkirikkaan Vekara-työpajaviikon jälkeen koko museon ja Museonystävät ry:n väki lastautui bussiin Rautalammin retkelle virkistäytymään. Reissulla tutustuttiin kirkkoon, paikalliseen museoon sekä Rautalammin vieraanvaraisuuteen: kun toiset retkeilijät ja Museonystävät ry kokoustivat, me kolme kesätyöläistä menimme koputtamaan Rautalammin Seurakunnan kirpputorin ovea (Alatie 27, Rautalampi ). Vaikka kirpputori on normaalisti maanantaisin suljettu, päästi sisällä oleva ystävällinen työntekijä meidät shoppailemaan. Jos Rautalammille on asiaa, suosittelemme pistäytymään Kirkkoa vastapäätä olevassa keltaisessa kirpputorirakennuksessa! Mukaamme nimittäin tarttui pari hattua, jotka päässä poseerasimmekin saman tien.

Sonja, Annaliina ja Siiri onnistuneiden hattukauppojen jälkeen.

Annaliina jatkoi matkaansa Norjaan, minä ja Sonja Tehtaankoulun arkistoihin työskentelemään syksyistä 1950-luku-valokuvanäyttelyä varten museonjohtaja Hanna-Kaisan opastuksessa. Sonja on estetiikantajuinen historiantietäjä ja omat vahvuuteni ovat samat päinvastoin, joten täydensimme urakan aikana toisiamme. Kävimme läpi puuvillahansikkaat käsissä tuhansia negatiiveja, metsästäen juuri niitä mehukkaimpia ja tärkeimpiä näyttelyä varten. Välillä runsaudenpula pelotti, mutta lopulta langat pysyivät käsissämme. Totesimme myös yhdessä, miten eri näkökulmasta aloimme nähdä oman Varkautemme; tutuilla maisemilla yli 60 vuotta vanhoissa valokuvissa oli perspektiiviä laajentava vaikutus.

Unelmatyöparini Sonja siirtyikin oppaaksi Wredenkadulle ja toimii siellä vielä heinäkuun loppuun. Toivonkin että paljon kävijöitä osallistuisi opastuksiin! Itse jäin jatkamaan näyttelyurakkaa, jonka on ollut hienoa nähdä joka päivä edistyvän; kuvat on nyt valittu ja osallistavaa hauskaa näyttelyä varten kehitelty. Hanna-Kaisalta olen saanut paljon sekä tietoa, mutta myös mallia johdonmukaisen näyttelyn kokoamiseen ja aihepiirien erittelyyn. Vapautta minulla on ollut taas käyttää omaa luovuuttani ja on mukavaa nähdä että panoksestani on hyötyä! Muistakaa tulla katsomaan näyttely 23.9.2016 alkaen - tervetuloa!

Innostuin näyttelyn taustatutkimuksesta sen verran, että olen haastatellut omaa mummoani sekä tuttavaani, molemmat 1950-luvun Varkautta todistaneita naisia joilta sain inspiraatiota ja materiaalia vuosikymmenen tutkiskeluun. Kävin myös kalakukkojunan kyytiin Lempi ”Liimaska” Liimataisen juonnolla, mikä oli etupäässä viihdyttävä mutta myös 50-luvun Varkaudesta tosiasioita kertova show. (Junan kyytiin pääsee vielä. Menkää ajoissa paikalle!)

Museotyön kautta kuin vahingossa Varkaus on tullut minulle uudella tavalla tutuksi ja lähemmäksi, paljastanut itsestään puolia mitä en tiennyt kotikaupungistani; ”tuolla oli joskus tuollainen kauppa ja rakennus”, ”ai tuokin asia 50-luvulta vaikuttaa vielä nykyään?”. Kesätyö on osunut myös henkilökohtaisesti vuosi sitten Varkauteen virallisesti paluumuuttaneelle, pääosin eteläsuomessa koulunsa käyneelle naiselle; nyt tiedän paremmin mistä tulen.

Kiitän kaikkia museon työntekijöitä – täällä on kotoisa ilmapiiri. Jutella saa ja työt tulevat tehdyiksi, asiat toimivat jouhevasti ja huumori sekä intensiivinen keskittyminen kulkevat käsi kädessä työpäivänä. Tännepä tahtoisin uudelleen, ei siis kuin kyttäämään ensi keväällä Varkauden kaupungin nettisivuja milloin kesätyöhakemuksia saa jälleen kirjoittaa.

Ihanaa lomaa lomalaisille ja toivottavasti aurinkoista loppukesää 2016,

terveisin Siiri Viljakka

14.7.2016

Rikollinen Varkaus


Varkauden rikoshistoriasta löytyy sanomalehtiä selailemalla muutamiakin kiinnostavia tapauksia. Murhamysteereitä, salakuljetusta ja murtovarkauksia menneisyydestä löytyy mm. Warkauden Lehden sivuilta viime vuosisadan alkuvuosikymmeniltä, ja mainitaanpa paikkakunta myös valtakunnallisella tasolla.

                                                                      ***


Varkauden konepajan teknillisenä johtajana Richard Munsterhjelmin ja Albert Krankin välissä toimi muuan Anders Pöyhiä vain runsaan vuoden verran. Pöyhiän toimintakausi alkoi tammikuussa 1881 lohduttomissa merkeissä – suhdanteet olivat huonot puutavaramarkkinoilla ja vienti Venäjälle lähes täysin tyrehtynyt. Vielä lohduttomammaksi Pöyhiän Varkauden kausi tulisi kuitenkin käymään, sillä kevättalvella 1882 Pöyhiä löydettiin kuolleena asunnostaan. Kuolemaan johtaneet tekijät olivat epäselvät: murhattiinko Pöyhiä vai oliko kyseessä vahingonlaukaus?  


Tampereen Sanomat 1.4.1882 raportoi tuolloin seuraavasti: Kuopion läänin kuvernöörin virastosta on Keisarillisen Senaatin Sivili-Toimituskunta eilen saanut vastaanottaa näin kuuluvan lennätinsanoman: ”Insinööri Pöyhiä ammuttiin 25 p:nä t. k. kuoliaaksi omassa huoneessaan Warkaudella. Murhantekijä on vielä tietymättömissä.”


Hämäläinen samaisena päivänä toteaa: ”Kamala tapaus. Insinööri A. Pöyhiä on – murhattu viime lauantaina Warkaudessa pistoolin laukauksella. Murhasta kuulutaan epäiltävän hänen asuntonsa piikaa.


Pellervossa (1.4.1882) puolestaan tiedettiin asioiden kulku varsin paljon seikkaperäisemmin:

Kamala murha on meille kerrottu Varkauden tehtaalta Leppävirroilla. Tehtaan pääinsinööri Pöyhiä on äsken kuluneen Maarian edellä puolen päivänä kello 8 ja 11 välillä tavattu omasta makuuhuoneestansa omalla haulipyssyllään rinnan aluksesta ammuttuna kuoliaaksi. Kaksipiippuinen pyssy oli jätetty toinen hana viritettynä lattialle sängyn viereen, jossa murhattu makasi peitteessä verissään, paita ampumakohdasta ja toinen hihan suu palaneina. Kello 8 aamulla oli insinööri P. ollut valveilla ja juonut aamukahvinsa. Hänen kortteerissansa ei asunut muita kuin hänen palveluspiikansa, joka isäntäänsä mainitun päivän aamupuolella asioista hakeville ja kysyville oli kertonut toisille hänen vielä makaavan, toisille hänen olevan kirkossa. Makuuhuone oli sisästäpäin lukittu. Kyökistä oli siihen pääsy toisen huoneen läpi. Tästä kamalasta murhasta on pidetty polisitutkinto, millä valaistuksella, ei ole meille tuttu.

Palveluspiian mahdolliset motiivit jäävät epäselviksi – mitä huoneistossa oikein tapahtui, mitä Pöyhiän ja piian välillä oli meneillään?


                                                                            ***


Vuoden 1919 joulukuusta alkaen varkautelaiset pääsivät oman paikallislehden kautta perille paitsi lähiseutujen myös muun Suomen ja ulkomaiden tapahtumista. Varsinkin ensimmäisinä vuosikymmeninä Warkauden Lehdessä raportoitiin varsin ahkerasti toinen toistaan kammottavimmista kuolemantapauksista, dynamiitti-itsemurhista, arsenikkimyrkytyksistä ja mustan magian harjoittajista. Varkaudessa vuosisadan alussa harjoitettiin kuitenkin lähinnä pikkurikollisuutta ja pirtun salakuljetusta.

Lauantaina 4. tammikuuta 1930 Warkauden Lehti kertoo otsikon ”Myi vettä viinana ja pahoinpiteli ostajaa” alla tapauksesta, jossa eräs E.T. Ripatti tuomittiin petoksesta kahdeksi kuukaudeksi ja pahoinpitelystä kymmeneksi päiväksi vankeuteen. Lehden mukaan: ”Ripatti oli joulun edellä myynyt eräälle Nykänen nimiselle naishenkilölle kaksi 10 litran vetoista kanisteria vettä uskotellen sen olevan pirtua. Sen lisäksi oli Ripatti pahoinpidellyt Nykästä.”


Edellisenä vuonna liikkeellä oli varsin epäonninen myyjä. Lehti kirjoittaa: 
Trokari meni kauppaamaan pirtujaan – poliisille.
Maanantaina kohtasi erään varkautelaisen poliisikonstaapelin muudan mies, joka tuntematta poliisia, tarjosi tälle ostettavaksi pirtua. Näin pääsi poliisi pirtukätkön jäljille, joka oli sijoitettu savonlinnalaiseen ”Uolevi”-nimiseen tervahöyryyn.” (WL 17.7.1929)

Vuonna 1929, kieltolain aikaan, pirtua piiloteltiin milloin kalisuolasäkkien sisään (Kuopiossa), erityisiin pirtuliiveihin (Varkaudessa) tai pianon sisustaan (Helsingissä). Varkauteen pirtua kuljetettiin etenkin kivihiililastien mukana laivateitse. Pirtupöntöt piilotettiin Kosulanniemessä toimineen satama-alueen varastoihin tavaran lastauksen yhteydessä ja pimeän laskeuduttua saalis toimitettiin eteenpäin jälleenmyyjille tai uuteen piiloon. Kun poliisi sai salakuljetuspisteen tietoonsa, viinalasteja alettiin jättää joko lähiseutujen saariin tai ns. torpedoiksi avovedelle.


Taipaleen kanavalla salakaupan toimittajat, trokarit ja ostajat, käyttivät ennalta sovittuja tuntomerkkejä: musta baskeri oli ostajan ja tukkumyyjän tunnus, kun taas Nokian musta sadetakki merkitsi myyjää. ”Tuletko Kotkasta?” toimi tunnuslauseena.

Varkaudesta pirtua kuljetettiin eteenpäin Leppävirralle ja Kangaslammille maanteitä pitkin. Tapio Kautovaara kertoo tapauksesta, jossa poliisit järjestivät tien sivuun väijytyksen saatuaan vihiä trokarien reitistä. Tarinan mukaan poliisin näytettyä autolle pysähdysmerkkiä, autosta singottiin poliisin jalan juureen 10 litran pirtukanisteri, joka puolestaan siirtyi nopeasti piiloon. Vahdissa olleelta poliisilta kysyttiin, miksi tämä ei pysäyttänyt trokareita, johon tämä vastasi käsiään levitellen olleensa hengenvaarassa, kun päälle olivat ajaa.


                                                                         ***            


Vuonna 1929 pidätettiin Varkaudessa muutamakin murtovaras:


Ammattivaras pidätetty Warkaudessa.


Tehnyt kolttosiaan eri paikkakunnilla ja käynyt varastamassa Venäjälläkin.


Kuluvan marraskuun 3 p:nä pidätettiin Warkaudessa juopumuksesta eräs mies, joka täällä samoin kuin aikaisemmin Savonlinnassakin oli ilmoittanut nimensä väärin, mutta kun samaan aikaan sattui Warkauteen lääninrikosetsivä Ingertilä, joka tunsi miehen samaksi, joka aikaisemmin oli ollut Savonlinnassa, tunnustikin mies ilmoittaneensa väärän nimen sekä sanoi oikean nimensä olevan sekatyömies Juho Sinijoi Salmin pitäjän Mantsinsaaren kylästä. Kun epäiltiin, että S. olisi syyllinen eräisiin Savonlinnassa tehtyihin varkauksiin, ryhdyttiin häntä sen johdosta kuulustelemaan, jolloin hän tunnustikin tehneensä kyseenlaiset rikokset ja lisäksi anastaneensa Warkaudessa kuluvan kuun 2 pnä eräästä moottoriveneestä magneeton.


Mies kertoi lisäksi, että hän oli Salmissa viime touko-kesäkuun vaiheissa varastanut nuorisoseuran talosta teekeittiön (samovaarin) ja hellan ja paennut sen jälkeen Neuvosto-Venäjälle, jossa taas teki varkauksia ja joutui niiden tähden Shpalernajan vankilaan sekä lopulta sieltä karkoitetuksi takaisin Suomeen.” (WL 9.11.1929)

Edellisen kuukauden aikana puolestaan napattiin miesten takkeja, talvipalttoita ja housuja lukituista varastoista varastellut työmies, joka toimitettiin välittömästi Kuopion lääninvankilaan (WL 16.10.1929).

                                                                         ***


1950-luvulla rikollisuus näyttää muuttaneen suuntaa hivenen vakavampaan päin. Kuvassa rikospoliisi tutkii murtovarkaiden saalista vuoden 1955 maaliskuussa.

                                                                           ***


Tiina Nissinen


Lähteinä:
 
Warkauden Lehti 1929-1930.
Tapio Kautovaaran Lisäjuttuja Varkauden historiaan, nro:t 59-61, 1984. 

Kuva: Valokuvaamo Jäniksen kokoelma, 1955.  
 

4.5.2016

Varkauden museot 60 vuotta!

Eläköön, on juhlan aika.


Varkauden museot avattiin yleisölle 27.4.1956, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että olemme juuri saavuttaneet kuudenkymmenen vuoden iän. Juhlavuotta juhlitaan pitkälti työn merkeissä, vuoden teemana monessa suhteessa on 1950-luku. Kesänäyttelyssä nähdään varkautelaisen kuvataiteen harrastajan ja modernistin, Aili Hiukka-Iivarisen tuotantoa. Aili Iivarinen aloitti taiteellisen työnsä juuri 1950-luvulla. Syksyn valokuvanäyttelyssä sukelletaan syvemmälle Varkauden iloiselle 50-luvulle. Näyttelyssä kuljetaan varkautelaisilla kaduilla, tapahtumissa ja ihmisten parissa.

Juhlavuoden käynnistystilaisuus järjestettiin kirjastolla 27.4.2016. Tilaisuudessa katsottiin aluksi museoiden synttärivideo ja tutustuttiin museoiden nykydokumentointihankkeeseen, jota on toteutettu yhdessä Museonystävien ja Kameraseuran kanssa.


Juhlan virallisena ohjelmanumerona kuultiin alaston kriitikko Otso Kantokorven alustus nykytaiteesta teemalla Arki, Sattuma ja nykytaide. Otso Kantokorpi puhui muun muassa taiteen arkipäiväistymisestä ja nykytaiteen pyrkimyksestä osaksi arkea. Vaikka nykytaide lähentyy ihmistä, usein silti ihmiset eivät ota nykytaidetta omakseen. Usein kynnys taiteen lähestymiseen liittyy vaatimukseen sen ymmärtämiseen. Kantokorpi rohkaisikin puheessaan kokemaan taidetta, ilman velvoitetta ymmärtämiseen.


Varkauden soittokunnan puhaltaman Porilaisten marssin saattelemana saapui saliin juhlapuhujamme Tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Voit lukea presidentin puheen kokonaisuudessaan tämän kirjoituksen lopusta.

Selfie Kekkosen kanssa, kylläpä onnisti!

Kiitos meiltä kaikilta!

Lämpimimmät kiitoksemme juhlan osallistujille, yleisölle, Otso Kantokorvelle, sekä kumppaneillemme Teatteriryhmä Nimettömille ja Varkauden soittokunnalle! Tästä on hyvä jatkaa.

-Hanna-Kaisa



Tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosen puhe Varkauden kauppalan museon ja taidemuseon vihkiäistilaisuudessa 27.4.1956

Kansalaiset, kuten aina vaativan tehtävän edellä, päässäni on jo viikkokausia kiertänyt kysymys siitä, mitä minun tulisi sanoa Varkauden kauppalan museon vihkiäistilaisuudessa. Olen tuumissani päätynyt siihen, että puhe pitää virittää optimistiseen sävyyn sen vastapainoksi, että viime aikoina on käytetty runsaasti aikaa ja mustaa väriä taloudellisten vastoinkäymistemme esittelyyn. Tämä vihkiäisjuhla 27.4.1956 antaa siis aihetta monien huomioiden tekemiseen. Meitä suomalaisia sanotaan usein vaatimattomaksi kansaksi, mutta museoasiassa ei tälläistä johtopäätöstä voida vetää ainakaan Varkauden kauppalan asukkaista, sillä vaikka tämä museo kantaa vihkiäispäivänään Varkauden kauppalan museon ja taidemuseon nimeä, tulee se vielä kantamaan rohkeasti Savon Museon nimeä. Olen vakuuttunut siitä, että kun tieto Savon museosta saavuttaa läänien pääkaupungit, niin Kuopion kuin Mikkelinkin, tulee kahvi läikkymään pöytäliinoille, kuten kunnon toheloilla konsanaan.

Ei ole syytä kieltää museon merkitystä Varkauden kauppalan tapauksessa. Savolaisen kulttuuriperinnön vaalijana Varkauden kauppala, A. Ahlström Oy ja Varkauden kulttuurilautakunta, olkoonkin että sen jäsenet ovat tässä tulkinnassa naisia, ovat osoittaneet yhteistyön voiman, kun tänään saamme ihastella näitä museon uusia tiloja modernin vesitornin juuressa - keskellä kohden korkeuksia kasvavaa kauppalaa, jossa sykkii elämä. Uskon lujasti siihen, että yhteiskuntamme merkittävimmät aikaansaannokset syntyvät aktiivisten kansalaisten, elinkeinoelämän ja valtiovallan yhteistoiminnan tuloksena. Tämän onnistuneen toiminnan tuloksena eteemme avautuu muun muassa Rakel Kansasen kokoelma, tulevaisuudessa lukuisia kiertäviä näyttelyitä sekä syrjäseutujen talonpoikaisperinnettä parhaimmillaan, kuten Kainuussa konsanaan. Sallikaa minun kuitenkin ulkopaikkakuntalaisena huomauttaa, että näkisin kokoelmassa mielelläni vielä rikkaan teollisen historian jälkiä, mutta varkautelaiset itse päättävät, mitä museossaan esittelevät. Uskon ja toivon, että teollisuushistoriankin aika koittaa ennen pitkää.

Kun katsomme vuosikymmenen luomia näköaloja tarkemmin, voimme huomata, että kulttuuriperinnön vaaliminen on osa käynnissä olevaa kaupungistumisprosessia. Suhtaudun optimistisesti Varkaudessa havaittuun kehitykseen ja uskon sen johtavan aikanaan kaupungin perustamiseen. Sallikaa minun myös huomauttaa, että kyseessä ei tule olemaan mikä tahansa kaupunki, vaan asiantuntijain arvion mukaan eräs maailman dokumentoiduimmista kaupungeista. Kuten tunnettua, ajan oloon ovat useat tahot, kuten Valokuvaamo Jänis, Warkauden Lehti sekä A. Ahlström Oy dokumentoineet valokuvin kauppalan ja sittemmin kaupungin kasvua ja kehitystä ja lahjoittaneet ne museolle ylläpidettäviksi. Jokainen näkee, että tuollainen yli miljoonan valokuvan aineisto on aarre, josta on huolehdittava, ja hyvin museo on työssään onnistunut, vaikka museo on joutunut aika ajoin vaikeiden resurssiongelmien eteen. Nuo ongelmat eivät ole olleet ylivoimaisia, mutta niiden ratkaiseminen on vaatinut tosiasioiden tunnustamista, vastuuntuntoa sekä sosiaalista ja luovan kekseliästä mieltä. Tuon nerokkaan luovan kekseliään työn tuloksena yli 12 000 kokoelman valokuvaa on kaikkien kansalaisten nähtävillä tietoverkon välityksellä Piippujen juurella -palvelussa.

Näyttää myös siltä, että museo tulee omalla historiallisella polullaan joutumaan aika ajoin äärimmäisten tilakysymysten äärelle. Haluan korostaa, että ajan oloon museo ei voi jatkaa kiertue-elämää, vaan tilakysymys vaatii päätöksentekokykyä asiasta vastuussa olevilta tahoilta. Me kaikki tiedämme, että museo ei ole valmis, mutta havaittavissa olevat saavutukset antavat meille vankan luottamuksen siihen, että nykyiset ja tulevat sukupolvet rakentavat vesitornissa, kirjaston tiloissa, Ahlströminkadulla ja Wredenkadulla sijainneelle museolle pysyvän, kukoistavan ja onnellisen museotilan.

Ennen kuin lopetan puheeni, haluan purkaa sydäntäni sen huolestumisen johdosta, johon museon resurssien tila antaa aiheen. Muun muassa yli miljoonan valokuvan arkisto ei saa jäädä paikalleen pölyttymään, vaan tarvitaan siviilirohkeutta ja selkärankaa asiasta vastuussa olevilta tunnustaa tosiasiat ja antaa ainutlaatuiselle kulttuuriperinnölle ja sen vaalijoille arvoisensa resurssit, jotta se voi suoriutua tärkeästä ja ylisukupolvellisesta tehtävästään. Tässä vaiheessa haluan kiittää museon johtoa Tapio Kautovaarasta Hanna-Kaisa Melarantaan, museon henkilökuntaa kaikilla toimintavuosikymmenillä sekä kaikkia museon yhteistyökumppaneita. Teidän arvokkaan työnne ansiosta varkautelainen kulttuuriperintö on voimissaan, ja työnne on omalta osaltaan vahvistanut varkautelaista identiteettiä. Erityisesti viimeaikainen työ rakennettujen kulttuuriympäristöjen parissa lämmittää mieltäni. Onpa Varkauden museo herättänyt henkiin jopa kuolleeksi luultuja rakennuksiakin, joten saanen vienosti toivoa, että joku päivä museo kykenee herättämään henkiin jopa minutkin sen jälkeen, kun aika on minusta jättänyt.

Haluan myös muistuttaa asioista vastuussa olevia tahoja siitä, että minä olen kynämies ja myllystäni lähtee aika ajoin kirjeitä tahoille, jotka eivät ole herkällä korvalla kuulleet viestejäni. Yleensä noilla kirjeillä on suora vaikutus vastaanottajien urakehitykseen. Tämä siis tiedoksi varkautelaisten asioista vastuussa oleville tahoille, mikäli he haluavat liittyä tähän tunareiden joukkoon. Kansalaiset, pyydän teitä nyt nousemaan seisomaan. Kohottakaamme kolminkertainen eläköönhuuto Varkauden museoille, niiden merkitykselliselle historialle, vahvalle tulevaisuudelle sekä varkautelaiselle kulttuuriperinnölle. Eläköön, eläköön, eläköön! Kiitän jokaista paikalla olijaa museon hyväksi tehdystä työstä sekä toivotan teille kaikille onnea ja menestystä sekä rauhaa. Kiitos!