29.11.2013

Ennen - nyt


Ajattelin tuoda tänne blogiin välillä nykyhetken vastineita museon kuva-arkiston otoksille. Paikkakunnalla vaikuttaneiden aktiivisten valokuvaajien ansiosta kaupunkikuvaa on tallennettu monesta eri vinkkelistä. Omasta mielestäni on hauska vertailla, miten maisema on muuttunut ja toisaalta, mikä on pysynyt samana. Aloitetaan tehdasalueesta.


Näin ulkopaikkakuntalaiselle Varkauden tehdasalue näyttää todella kiehtovalta. Tehdasrakennukset ovat siis keskellä kaupunkia kaikkien nähtävillä. Itse esimerkiksi tallustan alueen ohi päivittäin. Historia on siellä jopa yllättävällä tavalla läsnä: satavuotiaita tehdasrakennuksia ei ole purettu, niiden ympärille on vain rakennettu uutta. Nykyaikaisten kiiltävien  rakennelmien ja 1900-luvun alun tyylikkäiden talovanhusten välinen kontrasti on hieno.

Alla viime viikolla ottamani kuva sekä Ivar Ekströmin otos lähes samasta kohdasta noin 90 vuotta sitten. Näkymä on pysynyt hyvin samanlaisena, mutta joitakin muutoksia on tehty. Bongaatko eroavaisuudet?

Maria Kananen/ Varkauden museot

Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström

Yleiskuva A. Ahlström Oy:n tehtaista 20-luvun alussa. Kuvassa näkyvät saha, puuhiomo, vesitornit, voima-asema ja etualalla Ahlströminkatu. 

Toisinaan tehdaskuvien ajoituksia on helppo tehdä rakennusten rakennus- tai purkamisvuosien mukaan. Myös joidenkin rakennusten muutostyöt johdattelevat kuvanottovuoden jäljille. Luetteloija on ajoittanut Ekströmin kuvan vuosien 1923-25 väliin, koska Ahlströminkatu rakennettiin vuonna 1923 ja kellotornin muutostyöt tehtiin vuoteen 1925 mennessä.


Alla lisää tehdastunnelmointia. 


Maria Kananen/ Varkauden museot


Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström

Sama kohta vuodelta 1924. Kuvassa saha, voimakanava, puuhiomo ja vesivoimalaitos. Voimakanavan ylittää väliaikainen kapearaide.


Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström

Tässä vielä lähikuvaa kellotornista vuodelta 1933. Kellotorni muutettiin siis Karl Lindahlin suunnitelmien mukaan 1923-25. Ensimmäiseen Ekströmin kuvaan verratessa huomataan, että torni on kokenut pienen kasvupyrähdyksen.


Mitä mieltä olette, jatketaanko "Ennen - nyt" -sarjaa?


Maria


19.11.2013

Käpyjen arvoitus ratkeaa

Taannoisessa kuva-arvoituksessa kyseltiin, mihin museossa voidaan tarvita käpyjä. Tässäpä vastaus. Julkaisimme museon uudet opetuspaketit päiväkodeille ja kouluille Issuu.com-verkkojulkaisualustalla. Siellä esite on selattavissa ilmaiseksi. Jatkossa tulemme siis tarjoamaan eri ikäryhmille museokierroksia kulttuurihistoriaan, taiteeseen ja valokuvaan.


Tutustu esitteeseen täällä.

Luovaa rakentamista pienoiskaupunkityöpajassa.
Maria Kananen/ Varkauden museot

Kävyt liittyvät päiväkoti-ikäisten museokierrokseen Lapsuus tehdaskaupungissa. Luvassa on käpylehmien rakentelemista, tietysti. Alakoululaisten kanssa tullaan tutustumaan tehdaspaikkakunnan asumiseen 1900-luvun alussa. Isommat koululaiset pääsevät puolestaan perehtymään tehtaalla tehtyyn työhön. Taiteessa ja valokuvassa on omat sisältönsä eri ikäryhmille sovitettuina.


Silmälasit museon esinekokoelmasta antavat mallia kriitikon laseille.
Varkauden museon esinekokoelma


Tähän asti museo on tarjonnut kouluille opastuksia yläkerran Kerroksien kaupunki -teemanäyttelyyn. Opastuksen lisäksi koululaisten on ollut mahdollista täyttää näyttelyyn liittyvä tehtävälappunen. Uusien pakettien myötä päiväkoti- ja koululaiskierroksia laajennetaan siten, että tiedon lisäksi lapset pääsevät tekemään, kuulemaan ja kokemaan kokonaisvaltaisemmin.


Älkää pelästykö, kuvassa ei lääpitä paljain käsin oikeaa lasinegatiivia.
Kyseessä on koululaiskierroksia varten tehty kopio Ivar Ekströmin negatiivista.
Maria Kananen/ Varkauden museot


Opastusosuuksiin on liitetty ääninauhoja, kuvia ja tehtäviä. Työpajaosuuksissa puolestaan askarrellaan kierroksen teemaan liittyviä töitä. Samalla kuitenkin yksinkertaistetaan kierrosten sisältöjä: enää yhdellä kierroksella ei yritetä esittää koko Varkauden historiaa, vaan jokainen ikäryhmä saa keskittyä rajattuun teemaan.

Kaksoisvalotettu valokuva.
Varkauden museon kuva-arkisto, Valokuvaamo Jäniksen kokoelma


Haaveissamme on, että ajan myötä paikkakunnan lapsoset ovat käyneet jokaisella kierroksella aina sieltä päiväkoti-iästä lukioon asti. Toivomme kohtaavamme museossa myös tekemisen iloa, naurua ja oivalluksia.

Maria


15.11.2013

Miksi siitä kulttuuriympäristöstä pitää koko ajan meuhkata?


Siksi, että se on tärkeää, se on merkittävää ja erityisesti sitä se on Varkaudessa. 

Missään muualla Suomen mittakaavassa ei ole niin paljon, niin merkittäviä rakennetun ympäristön kokonaisuuksia kuin täällä. Hyvin kuvaavaa on se, että kun Varkauden entisen pääkadun, Ahlströminkadun ajaa päästä päähän (katuhan on alle 2 km pituinen), tulee ajaneeksi samalla kolmen (!) RKY - alueen läpi. Ja näiden lisäksi kaupungissa on vielä neljä RKY-aluetta lisää.

Varkauden rakennetun kulttuuriympäristön merkittävyys jo ihan koko valtakunnan mittakaavassa on huikea. Nyt enää tarvitsisi saada ihmiset huomaaman se täällä kaupungin sisälläkin. Valtavan rikas rakennuttu ympäristö on kaupungin vahvuus ja sen omaleimainen piirre, jollaista ei muualla ole. Olisikin löydettävä keinoja nähdä ympäristö voimavarana ja varkautelaisten ylpeyden aiheena.

Varkauden tehdasalue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. 1910-luvulla rakennetut Puuhiomo vesitorneineen ja kellotorni ovat alueen vanhinta rakennuskantaa.


Varkauden museoilla on tehty linjaus, että kaikki ylimääräinen (tämähän on itsessään jo paradoksi) aika ja resurssit laitetaan kulttuuriympäristötyöhön. Aika hienojakin juttuja on saatu aikaiseksi. Vakaa uskomus ainakin minulla on se, että kaupunkilaiset ovat ehkä alkaneet nähdä ympäröivän kaupunkinsa hienoutta entistä paremmin.

Yksi tärkeimmistä kulttuuriympäristötiedon välittämisen kanava on Saranat –verkkosivusto, Keski-Savon kulttuuriympäristö verkossa. Verkkonäyttelyn lisäksi Saranat on myös verkko-opetusalusta kouluille, päiväkodeille ja oppilaitoksille. Vanha Varkaus-hanke on myös ollut tärkeä osa Varkauden museoiden toimintaa viimeisen kolmen vuoden aikana. Hanke päättyy vuoden 2013 lopussa, mutta työ jatkuu edelleen. Näyttelytoiminnan puolella museoiden teemanäyttely Kerroksien kaupunki ja siihen liittyvä julkaisu on valottanut kaupungin rakennettua ympäristöä yleisölle. Lisäksi aihepiiriin palataan myös mm. vaihtuvissa näyttelyissä (varkaus – aalto-näyttely vuonna 2013), julkaisuissa (mm. vuosittaiset seinäkalenterit) ja erilaisissa kampanjoissa ja tapahtumissa, joista esimerkkinä mm. Olet tässä-kampanja.

Ivar ja Valter Thomén suunnittelma, vuonna 1915 valmistunut Tienhaara I toimi tehtaan virkamiesten asuntoina.


Suojeluluokitus

Varkauden kaupungin alueella on yli 300 inventoitua yksittäistä kohdetta ja aluetta. Tällä hetkellä keskustelussa on suojeluluokituksen uusiminen osana strategista yleiskaavaa. Varkauden taloudellinen tilanne on ajanut keskustelun siihen, että suojeltuja kohteita halutaan vähentää vedoten muun muassa kohtuullisuuteen. Taloudellinen tilanne on toki kova haaste myös rakennussuojelutyölle, mutta suojeluasioiden arvottaminen pelkästään taloudellisista lähtökohdista on kestämätöntä. Yksityisten omistajien kohdalla myös vahingollista, sillä mm. Museoviraston ja ELY-keskusten jakamat avustukset rakennusten ylläpitämiseen on tarkoitettu pääsääntöisesti suojelulle rakennuksille. Eli suojeluluokituksen kadotessa yksittäinen talonomistaja voi jäädä pienen, mutta merkittävän avustuksen ulkopuolelle. Taloudellinen apu rakennuksen omistajalle on myös se, että suojelurakennuksissa ei EU:n energiadirektiivejä tarvitse noudattaa samalla tarkkuudella, kuin muissa rakennuksissa. Tämä tuo suuriakin säästöjä mm. ilmastointi tai ikkunaremonteissa.

Ongelma suojeluluokituksessa on tietysti myös mittakaavassa. Kun merkittäviä kohteita on niin paljon, jää väistämättä hyvinkin tärkeitä yksittäisiä rakennuksia vähemmälle huomiolle suuren massan keskellä. Muualla nämä kohteet nostettaisiin automaattisesti merkittäviksi ja suojeltaviksi, Varkaudessa ne ovat vain yksi sadoista. Yksittäisten kohteitten merkittävyyttä se ei kuitenkaan hävitä.

Hanna-Kaisa

14.11.2013

Jouluinen savityöpaja

Kolmen päivän ajan museolla on huhkittu savitöiden parissa. Koululaisten työpaja oli osa Keramiikkaveistoksia-näyttelyn oheisohjelmaa. Tiistaina joulukoristeiden muovaamista ohjasi taiteilija Merja Nykänen-Naukkarinen, muina päivinä savesta inspiroiduttiin museon henkilökunnan johdolla. Tässä pieni katsaus päivien puuhiin.


Materiaalina käytettiin punasavea. Työkaluina oli piparkakkumuotteja, leimasimia, säkkikangasta, pitsiä, tikkuja...

Piparkakkumuoteilla tehtyjä joulukuusenkoristeita.
Maria Kananen/ Varkauden museot

Suosittuja työpajatuotoksia olivat piparkakkumuottien ja leimasinten avulla tehdyt joulukuusenkoristeet. Joissain ryhmissä hitiksi muodostuivat erilaiset savikupit ja -kulhot. Toiset tekivät savesta taas kynttilänalusia ja koristelaattoja.


Tässä on syntymässä savinen tuoppi.
Maria Kananen/ Varkauden museot


Tässäkin työpajassa koettiin suuria tunteita. Toiset väkersivät koristeita innoissaan erilaisia aiheita pursuten. Toisilla alkuun pääseminen otti koville. Saven kanssa työskentely alkoi pari kertaa myös kiukuttaa: uuden materiaalin muotoileminen oli hankalaa ja saviteos ei onnistunutkaan halutulla tavalla. 


Repokankaan koulun oppilaita työn touhussa.
Maria Kananen/ Varkauden museot

Savitöitä omistettiin mummoille ja papoille, vanhemmille ja jopa ihastuksille. Aika moni tulee ilahtumaan joulukuussa itsetehdyistä savilahjoista.

Keskiviikon aamupäivän satoa.
Maria Kananen/ Varkauden museot

Museolta työt vietiin kuivumaan ja poltettaviksi paikallisen kuviskoulun uuniin. Tällä kertaa savitöitä ei väritetty mitenkään, mutta onhan punasaven luonnollinen väri kivan jouluinen ilmankin.

Täysin ongelmitta ei tätäkään työpajaa pyöritetty. Tiistaina iltapäivällä museolle tultiin ilmoittamaan seuraavan päivän vesikatkoksesta. Keskiviikon työpajat piti siis vetää ilman juoksevaa vettä. Onneksi katkosta tällä kertaa sentään ilmoitettiin etukäteen, pesuvettä saatiin hamstrattua tarpeeksi edellisenä päivänä.

Savipaja toi museoon kyllä jouluista tunnelmaa. Seuraavaksi pipariostoksille!

Maria

6.11.2013

Keraamisia päitä ja muuta mukavaa

Alakerran näyttelysalit saivat eilen uusia asukkaita. Merja Nykänen-Naukkarisen keramiikkatyöt ovat esillä museolla vuodenvaihteen yli 8.11.2013 - 5.1.2014.


Museon taidenäyttelyissä painotetaan paikallista ja itäsuomalaista taidetta. Kesällä nautittiin leppävirtalaisen taidemesenaatin Rakel Kansasen kokoelman savolaisista helmistä. Nyt on pieksämäkeläisen kuvanveistäjän ja keramiikkataiteilijan töiden vuoro. 


Näyttelysali eilen rakennusvaiheessa.
Maria Kananen/ Varkauden museot.


Merja Nykänen-Naukkarinen tekee savesta naivistisia ihmis- ja eläinhahmoja. Varkauden museoiden näyttelyssä nähdään myös Joulukaupunki-kokonaisuus. Keraamisten talojen ikkunoista välkkyy valoa talven pimeisiin päiviin.

Osa Merja Nykänen-Naukkarisen Joulukaupunki-kokonaisuudesta.
Maria Kananen/ Varkauden museot

Merja Nykänen-Naukkarinen: vasemmalta Kreivitär, Kohtalokas nainen,
Nuttura ja Vihreäpukuinen nainen.
Maria Kananen/ Varkauden museot


Lasitteiden mahdollistamat kirkkaat värit piristävät kummasti. Nykänen-Naukkarisen töissä on hienoja yksityiskohtia. Esimerkiksi yllä olevan kuvan naisten hatuista ja hiuksista löytyy erilaisia kukkia sekä muita koristeita. Kaikki näyttelyn työt on tehty vuonna 2013.



Merja Nykänen-Naukkarinen: Tirehtööri.
Maria Kananen/ Varkauden museot


Kuvan tirehtöörin sanoin: Tervetuloa näyttelyyn!

Ps. Joulukaupungin kunniaksi museolla saatettiin maistella eilen ensimmäiset joulusuklaat.


Maria

4.11.2013

Museoluovuutta koululaisten tapaan


Tässä vaiheessa näyttely Ivar Ekström: Metsäkansa on tullut täällä blogissa tutuksi kuvaajan sekä henkilökunnan ja kävijöiden suosikkikuvien kautta. Vilkaistaan vielä valokuvien ohessa olleita esineitä koululaiskävijöiden näkökulmasta. Samalla on aika hyvästellä Metsäkansa täällä blogissa ja siirtyä muihin aiheisiin, näyttely nimittäin purettiin tänään.



Nostimme näyttelytiloihin esinekokoelmista Ekströmin kuvauskalustoa sekä joitain kuvissakin vilahtavia talonpoikaisesineitä. Olipahan mukana tunnelmanluojina myös räsymatto ja kiikkutuoli.
 

Maria Kananen/ Varkauden museot


Etenkin koululaisopastuksilla esineet olivat jymyjuttu. Myös vanhemmat näyttelykävijät ilahtuivat museoesineistä, taisivat palauttaa mieleen lapsuusmuistoja. Tässä postauksessa keskityn kuitenkin koululaisopastusten sattumuksiin, esineet kun saivat aika mielenkiintoisia uusia käyttötarkoituksia.



Valtakunnallinen Mennään museoon! -viikko lokakuun alkupuolella toi Metsäkansa-näyttelyyn lähes 300 eri-ikäistä koululaista. Rakensin viikkoa varten opastuksen, jossa näyttelyn kuvien lisäksi tutustuttiin valokuvauksen historiaan, valokuvan katsomiseen sekä elämään 1900-luvun alkukymmenillä. Kuulostaa varmaan aikamoiselta paketilta. Näyttelyn esineet kuitenkin sitoivat aihealueita hyvin yhteen ja saamani palautteen mukaan kierros oli onnistunut oppilaidenkin mielestä.

Aluksi pureuduttiin mustan laatikon saloihin. Puuvillakäsineet kädessä esittelin Ekströmin käyttämää matkakameraa, jolla Metsäkansa-kokoelman kuvat on otettu. Käytiin läpi kuivalevytekniikkaa, samalla sain ujutettua mukaan tietoa museoesineiden käsittelystä ja kokoelmista.


Ivar Ekströmin kuvauskalustoa. Vitriinissä vasemmalla musta matkakamera.
Tuomas Toratti/ Varkauden museot


Omien suosikki- tai inhokkikuvien valinnan ja kuvakeskusteluiden jälkeen suunnattiin huomio kuvien ihmisten elämään. Isot perheet, lasten vaatteet ja savutuvat elinympäristöinä herättivät koululaisissa paljon ajatuksia. Oppilaiden luovuus kapusi huippuunsa kuitenkin esinearvuuttelun myötä.



Hierin. Maria Kananen/ Varkauden museot


”Joku sellanen kalastusjuttu. Tolla niinkun nostetaan sitä kalaa.”

”Noihin tappeihin laitetaan ne kalat, noi on kato ollut teräviä noi tapit.”

”Selkee selänrapsutin.”



Leimakirves. Maria Kananen/ Varkauden museot


”Toi silleen kuumennettiin, sit vaimon otsaan tehtiin merkki.”

”Onks toi sellanen, et eläimiin laitettiin se leima?”




Rännäli. Maria Kananen/ Varkauden museot


”Joo tolla jauhettiin kahvia. Meil on tollanen kotona.”

”Näyttää joltain kattilalta, jos sillä keitettiin jotain.”



Myös nahkakengät kirvoittivat vertailuja skeittikenkiin, kaulauslaudan ja -tukin käyttötapa tuntui oppilaista älyttömältä.



Esinearvailujen avulla pääsi mukavasti sukeltamaan koululaistenkin maailmaan. Kaikkia arvauksia ei tietenkään tehty tosissaan, kuten ylläolevista esimerkeistä voi huomata. Etenkin yläluokkien pojat meinasivat alkuun koetella oppaan huumorintajua, mutta yhteisymmärrys löytyi onneksi nopeasti. Mennyt hetki ja nykyhetki kohtasivat, tällä rajapinnalla on hyvä viettää aikaa.


Maria

1.11.2013

Kun Metsäkansa ja museokävijät kohtaavat osa 2

Jatketaan museokävijöiden kommenteilla vielä kolmen kuvan verran.



Metsäkansa possakassa eli vuokranmaksutyössä Salahmin kartanon pellolla.
Sirpillä leikattu vilja sidotaan lyhteiksi ja kuivataan kuhilailla. Työpäivä oli 12-14 tuntia.
Salahmi, Vieremä, v. 1910.
Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström


Tähän kuvaan liittyy sympaattinen kävijän kertoma tarina. Nainen kiinnitti huomionsa kuvassa näkyviin essuihin, esliinoihin. Hän muisti, miten oli pikkutyttönä mennyt kouluun ja siellä kaikki tytöt olivat essut päällä. Häneltä kysyttiin, miksei hänellä ollut sellaista. Kotiin päästyään tyttö pyysi äitiä tekemään esliinan, kun kaikilla muillakin oli.

Essun muisteleminen hymyilytti naista. Mietittiin yhdessä, miten kätevä se onkaan ollut suojatessaan vaatteita.



Isoisä, isä ja poika metsätöissä. Pukkila, Ristiina, v. 1914.
Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström


Tämä kuva saa monen, miehen ja naisen, tunteet pintaan. Surkutellaan, koska pikkupoika on isän kanssa metsällä ilman hanskoja ja paljaat sääretkin pilkottavat nahkasaappaiden lomasta. Todetaan kuitenkin, että onneksi pojalla on sentään lämpöisen näköinen karvahattu päässään.



Karhulan yhtiön entinen metsäpomo Kokkosen mahtavaa perhettä, jossa jo aluksi 11 lasta jonossa.
Kotajärvi, Kiuruvesi, v. 1924.
Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström


Tämä hauskasti sommiteltu kuva entisen metsäpomon isosta perheestä herättää huomiota. Kävijät kommentoivat rivissä seisovaa perhettä, lasten lukumäärää, vaatteita, ilmeitä. Tämä, kuten pari muutakin näyttelyn perhekuvaa, kertoo hyvin ajastaan: lapsia tehtiin työntekoon sekä vanhuutta ja lapsikuolleisuutta silmällä pitäen, vankat ruumiinrakenteet kielivät raskaasta työstä, hienot vaatteet ja talo varakkaammasta perheestä, aikuisten pituus ravinnosta...

Kuten kuvista voi huomata, Ekströmin otokset ovat todellakin dokumentteja ajastaan. Ne avaavat työtapoja, asumista, pukeutumista ja perhe-elämää. Tarkalle katsojalle ne tarjoavat myös kansatieteellistä tietoa. 


Maria


Kun Metsäkansa ja museokävijät kohtaavat osa 1

Metsäkansa-näyttelyn viimeisen viikon kunniaksi pysytellään me täällä blogissakin saman aiheen parissa. Tällä kertaa haluan esitellä muutamia kuvia kävijöiden näkökulmasta. 



Itse koen, että museon näyttelyt tehdään nimenomaan kävijöitä varten. Ja tämähän ei ole mikään helpoin tehtävä, kävijöitä kun on niin erilaisia. On toki suotavaa, että tekijät itse pitävät näyttelystä ja seisovat sen takana, mutta eniten itseäni ilahduttavat kävijöiden kommentit. Olivat ne sitten kiittäviä tai kritisoivia, kommentit kertovat, että näyttely on herättänyt jonkinlaisia ajatuksia ja tunteita.

Voin sanoa, että Metsäkansa-näyttely on onnistunut tässä tehtävässä. Oikeastaan jokainen näyttelykävijä jää juttelemaan otoksista. Ihastuneita kommentteja ja kiitoksia satelee, mikä tietenkin ilahduttaa museolla kovasti. Museo-oppaana pääsen seuraamaan kävijöiden reaktioita hyvinkin läheltä. 

Koitan aina tulkita, haluaako kävijä tutustua näyttelyyn omassa rauhassa vai kaipaako hän keskustelukumppania museokäynnilleen. Toteutuessaan nämä keskustelut ovat hurjan antoisia. Näyttelyn kuvat johdattavat vanhemmat kävijät lapsuuden muistoihin, sota-aikaan, peltotöihin ja jopa metsätyömaille. Siinä olen usein itsekin herkistynyt. Museotyötä parhaimmillaan.


Suovun tilan vanhukset asettuneet valokuvattaviksi.
Kuopion maalaiskunta v. 1926.
Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström


Juuri eilen vanhempi rouva hiljeni tämän kuvan eteen pitkäksi aikaa. Hän löysi siitä jotain itseään koskettavaa.


"Kuinkahan kauan nuokin ovat olleet yhdessä? 
Mummo näyttää niin levolliselta. Ja voi että mitkä saappaat."

Hetken päästä hän alkoi kerrata tarinaa tai muistoa vuodelta 1944.

"Tuli tuosta mummosta mieleen. 
Kun karjalaiset, ne kun lähti evakkoon niin oli siinä naisia pihalla. 
Niiden piti kahdessa tunnissa lähteä, lehmät oli kaikki siinä. Oli se kovaa.
Nuoret naiset alkoivat itkeä, no tottakai.
Siinä oli yksi vanhempi mamma ja se sanoi niille nuorille:
'Säästäkää te nuo kyyneleet siihen kun tulee oikein paha paikka'.
Että millainen asenne."



Risukarhi, joka on tehty oksikkaista, kuusipölkyn puolikkaista, on maailman paras äes tällaiseen peltoon.
Oinasjärvi, Sonkajärvi v. 1925.
Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström


Ekströmin kuva kivisestä pellosta pysäyttää monen kävijän. Eräskin mies muisteli, miten oli itse istunut risukarhin kyydissä. 

Ihmetellään, miten tuosta pellosta on mitään kasvanut. 
Arvuutellaan, mitä tuohon on edes saatu kasvamaan. 
Muistellaan, miten on itse oltu keräämässä isoja kiviä pois pellolta. 

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että tämä kuva kiteyttää monelle kävijälle näyttelyn otosten sanoman: kuinka raskasta elämä on ollut ja millaisella asenteella ihmiset ovat porskuttaneet menemään.


Lisää kuvia luvassa osassa 2 eli seuraavassa postauksessa.


Maria