1.11.2013

Kun Metsäkansa ja museokävijät kohtaavat osa 1

Metsäkansa-näyttelyn viimeisen viikon kunniaksi pysytellään me täällä blogissakin saman aiheen parissa. Tällä kertaa haluan esitellä muutamia kuvia kävijöiden näkökulmasta. 



Itse koen, että museon näyttelyt tehdään nimenomaan kävijöitä varten. Ja tämähän ei ole mikään helpoin tehtävä, kävijöitä kun on niin erilaisia. On toki suotavaa, että tekijät itse pitävät näyttelystä ja seisovat sen takana, mutta eniten itseäni ilahduttavat kävijöiden kommentit. Olivat ne sitten kiittäviä tai kritisoivia, kommentit kertovat, että näyttely on herättänyt jonkinlaisia ajatuksia ja tunteita.

Voin sanoa, että Metsäkansa-näyttely on onnistunut tässä tehtävässä. Oikeastaan jokainen näyttelykävijä jää juttelemaan otoksista. Ihastuneita kommentteja ja kiitoksia satelee, mikä tietenkin ilahduttaa museolla kovasti. Museo-oppaana pääsen seuraamaan kävijöiden reaktioita hyvinkin läheltä. 

Koitan aina tulkita, haluaako kävijä tutustua näyttelyyn omassa rauhassa vai kaipaako hän keskustelukumppania museokäynnilleen. Toteutuessaan nämä keskustelut ovat hurjan antoisia. Näyttelyn kuvat johdattavat vanhemmat kävijät lapsuuden muistoihin, sota-aikaan, peltotöihin ja jopa metsätyömaille. Siinä olen usein itsekin herkistynyt. Museotyötä parhaimmillaan.


Suovun tilan vanhukset asettuneet valokuvattaviksi.
Kuopion maalaiskunta v. 1926.
Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström


Juuri eilen vanhempi rouva hiljeni tämän kuvan eteen pitkäksi aikaa. Hän löysi siitä jotain itseään koskettavaa.


"Kuinkahan kauan nuokin ovat olleet yhdessä? 
Mummo näyttää niin levolliselta. Ja voi että mitkä saappaat."

Hetken päästä hän alkoi kerrata tarinaa tai muistoa vuodelta 1944.

"Tuli tuosta mummosta mieleen. 
Kun karjalaiset, ne kun lähti evakkoon niin oli siinä naisia pihalla. 
Niiden piti kahdessa tunnissa lähteä, lehmät oli kaikki siinä. Oli se kovaa.
Nuoret naiset alkoivat itkeä, no tottakai.
Siinä oli yksi vanhempi mamma ja se sanoi niille nuorille:
'Säästäkää te nuo kyyneleet siihen kun tulee oikein paha paikka'.
Että millainen asenne."



Risukarhi, joka on tehty oksikkaista, kuusipölkyn puolikkaista, on maailman paras äes tällaiseen peltoon.
Oinasjärvi, Sonkajärvi v. 1925.
Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma/ Ivar Ekström


Ekströmin kuva kivisestä pellosta pysäyttää monen kävijän. Eräskin mies muisteli, miten oli itse istunut risukarhin kyydissä. 

Ihmetellään, miten tuosta pellosta on mitään kasvanut. 
Arvuutellaan, mitä tuohon on edes saatu kasvamaan. 
Muistellaan, miten on itse oltu keräämässä isoja kiviä pois pellolta. 

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että tämä kuva kiteyttää monelle kävijälle näyttelyn otosten sanoman: kuinka raskasta elämä on ollut ja millaisella asenteella ihmiset ovat porskuttaneet menemään.


Lisää kuvia luvassa osassa 2 eli seuraavassa postauksessa.


Maria


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti