14.5.2014

Museoviikonloppu Varkaudessa



Varkauden museot osallistuvat tänä vuonna valtakunnallisen museoviikon ohjelmaan järjestämällä viikonlopuksi runsaasti maksutonta nähtävää ja tehtävää koko perheelle. Viikonlopun aikana yleisöllä on myös viimeinen tilaisuus tutustua suosittuun Alvar Aallon suunnitelmia esittelevään varkaus - aalto -näyttelyymme. Jos siis Aallon luomat kaavat, rakennukset, huonekalut ja muut ideat ovat jääneet näkemättä, niin nyt on hyvä hetki korjata tilanne!

Aalto suunnitteli Varkauteen mm. Könönpellon asuinalueen modernit tyyppitalot
Kinkamon viikonloppuhuvilan sisätilat syntyivät Alvar ja Aino Aallon yhteistyönä

Lauantaina 17.5. vietetään museoiden yötä, jolloin ovet ovat avoinna iltakuudesta eteenpäin. Illan aikana on mahdollista tutustua Aallon lisäksi myös Varkauden rakennettuun kulttuurihistoriaan, joko omatoimisesti tai oppaan avustuksella. Museoiden yö toteutetaan yhteistyössä Warkaus Soi! -musiikkitapahtuman kanssa, minkä ansiosta yleisö pääsee nauttimaan paikallisten laulu- ja soitinryhmien esityksistä pitkin iltaa.

Kansainvälistä museopäivää 18.5. vietetään sunnuntaina varkaus-aalto-näyttelyn viimeisen aukiolopäivän merkeissä. Luvassa on mm. maksuton yleisöopastus klo 14 alkaen sekä Aalto-aiheinen tietovisa, johon osallistuneiden kesken arvotaan kolme kappaletta tyylikkäitä tuotepaketteja.

Seinäkalenteri, luonnoslehtiö ja postikortti voivat olla juuri sinun!

Museopäivän aikana valmistaudutaan myös vastaanottamaan seuraava suuri arkkitehtijuhlinta eli pohjustellaan kauppalanarkkitehtina 1940- ja 50-luvuilla toimineen Kalevi Väyrysen 100-vuotisjuhlia. Paikalla on Väyrysen uskollinen sihteeri Helmi Kosunen, joka johdattelee päivän aikana kesän teemaan ja tapahtumiin, joihin kuuluvat mm. opastetut katujunakierrokset. Siirtymä Aallosta Väyryseen sujuu muutenkin luontevasti, sillä herrat tekivät yhteistyötä monissa Varkauteen liittyvissä projekteissa.

Lääkärin asunto Männikkö yhdistää sekä Aallon että Väyrysen arkkitehtuuria.

Lisätietoa museoviikonlopusta ja muista tulevista tapahtumista täältä.


- Olli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti