30.9.2014

Ihmissusia ja muita muodonmuutoksia


 MYYTIT HERÄÄVÄT ELOON TARU MÄNTYSEN VEISTOKSISSA

Taru Mäntynen Ilmestys ikiajasta 2014
 
Ihmiskunnan varhaisimmat uskomukset liittyvät muodonmuutoksiin. Ihmissusimyytit ovat vanhaa perua meillä pohjolassa, eteläisissä kulttuureissa esiintyy vastaavia tarinoita mm. tiikeri- ja hyeenaihmisistä. Antiikin mytologioissa jumalat, ihmiset, eläimet ja kasvit muuttuvat toinen toisikseen. Nämä vanhat myytit, alkuperäiskansojen uskomukset, kalevalainen kansanrunous ja pyyntikansan esihistorialliset kalliopiirrokset ovat toimineet inspiraationa useille kuvanveistäjä Taru Mäntysen teoksille, kuten Kuunryöstö (1992) ja Kuutar (2004). 

Mäntynen jatkaa tarinaa ja luo siitä kytkentää nykyhetkeen.  Ilmestys ikiajasta - veistoksen (2014) ihmishahmo hätkähtää yhteyden saamista johonkin muinaiseen, jalkojensa juuressa oleviin kasvoihin, jotka ovat sukua permiläisten tuhat vuotta sitten valamille kasvokuville.  

 
Taru Mäntynen Ilmestys ikiajasta 2014.
Kirjallisuus tarjoaa monia tulkintatapoja ihmissusiteemaan. Eräs niistä on ihmisluonteen kaksijakoisuus, jossa ihmisen toinen minä, pimeä puoli ja peto ottaa vallan, kuten Tohtori Jekyll ja Herra Hyde- tarinassa. Ihmisen henkisen puolen sekä halujen ja viettien viemän, eläimellisen ja aistimellisen ”luonnon” ristiriitaa ja yhteensovittamisen vaikeutta kuvataan myös Herman Hessen Arosudessa.  Yliluonnolliset ihmiseläimet ovat ottaneet jalansijan myös nykyajan uusromantiikan läpäisemässä viihdeteollisuudessa, esimerkkinä tv-sarja True Blood, joka vilisee ihmissusia ja muodonmuuttajia.

Taru Mäntysen avainteoksia on Sudenmorsian (1983). Sen katse väijyy museon näyttelysalissa ja valpastaa myös katsojan, hahmo näyttäisi millä hetkellä hyvänsä lähtevän liikkeelle ja pystyvän loikkaamaan toiselle puolelle huonetta.
  
Taru Mäntynen Sudenmorsian 1983.
Mäntysen Sudenmorsiamella on yhtymäkohta Aino Kallaksen samannimiseen teokseen (v.1928), jonka tarina sijoittuu 1600-luvun Hiidenmaalle. Metsävahti Priidik valitsee nuorikokseen neitosten piiristä Aalon, sen kaikkein lauhkeimman ja sävyisämmän luonteen. Mäntysellä on myös tähän liittyvä veistos Lampaanpesijät, jossa hän erityislaatuisella tavalla yhdistää pronssiin eloperäisiä materiaaleja, kuten lampaanvillaa.
 
Taru Mäntynen Sudenmorsian 1983.
Metsävahti Priidik ummistaa silmänsä varoitusmerkeiltä, Aalon punaisesta tukasta, luomesta, suonsilmän tummista silmistä ja kalvakasta ihosta. Niin Aalo sitten kuulee suden kutsuvan ”Aalo piikaiseni, tuletkos sudeksi suolle” ja taipuu viimein juhannusyönä yksin kotona ollessaan kohtaloonsa, silla suden kutsu on ”vääjäämätön käsky, jota totella täytyi, vaikka se kuolemaan ja kadotukseenkin veisi".

Niin Aalo vetää suolla sudennahan ylleen ja muuttuu sudeksi niin että ” hänen ruumiinsa valkia iho peittyi takkuiseen karvaan ja hänen piskuinen näköpäänsä soukkeni suden teräväksi kuonoksi. Sudenhahmon mukana heräsivät Aalossa myös kaikkinaiset suden himot ja halut, niin kuin verenjano ja raatelemisen riemu.” 

Aalon kaksoiselämä alkaa. Hän juoksee yöt sutena susien kanssa ja koettaa ehtiä aamuksi miehensä viereen ja ahkeroida päivät emäntänä. Loputtomiin kaksoiselämä ja kahdessa todellisuudessa eläminen ei voi jatkua, tuhoisa päätös on vääjäämätön.

Kuitenkin Aalo saa eläimen hahmossa kokea myös sellaista autuutta ja onnea, jolle ei ihmiskielessä ilmausta löydy. ”Milloinkaan ei ihmishahmoisessa Aalossa kuplinut niin kultainen riemun ja vapauden autuus kuin sutena juostessa." 

-Tuula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti