21.10.2014

Myytit heräävät eloon Varkauden taidemuseossa

ELÄINIHMISIÄ JA IHMISELÄIMIÄ MÄNTYSTEN NÄYTTELYSSÄ

Kuvanveistäjä Taru Mäntynen on kiinnostunut kalliopiirroksista ja löytänyt niitä matkoillaan itsekin. Yksi tällainen sammaleen alta löytynyt naista ja hirveä esittävä kalliopiirros on kuvattu veistokseen Siitä syntyi kultasarvi (2014). Ihmisen ja hirven olemuksen yhdistyminen näyttäytyy myös Silosorkassa (2003). 
Taru Mäntynen Siitä syntyi kultasarvi 2014


            
Taru Mäntynen Silosorkka 2003.
Ihmiskunnan vanhan uskomusjärjestelmän totemismin mukaan jonkin suvun tai klaanin jäsenillä on ollut erityinen tai maaginen suhde tiettyyn eläimeen. Pohjoiset kansat ovat palvoneet erityisesti karhua pyhänä kantaisänään. Toteemin piiriin kuuluvalla on sanottu olevan kaksi nimeä ja luontoa: ”Hänessä on rinnatusten kaksi olentoa, ihminen ja eläin”. 

Suomestakin kantautui varhaisiin historiankirjoituksiin kertomuksia täällä silloin asuneiden ihmisten jakautumisesta hirvi- ja karhukansaan. Suomesta löytyneiden kivikauden hirven- ja karhunpääaseiden veistotaiteessa eläimen kuvaus on ilmeikästä ja elävää. Eläinmytologian peruiksi on ajateltu myös Savossa ja Karjalassa tyypillisesti esiintyviä eläinaiheisia sukunimiä, kuten Karhusia, Hirvosia, Kettusia ja Jäniksiä.

Jussi Mäntynen Kallela-ilves 1925.
    
Jussi Mäntynen Vanha karhu 1960.





















Karjunkaatajat ovat havainneet, kuinka karhu nyljettynä muistuttaa ihmistä, vain peukalot puuttuvat. Karhu myös saattaa ihmismäisesti nousta seisomaan kahdelle jalalle paremmin nähdäkseen ja jopa vihellellä. Paljon on tarinoita karhun ihmismäisyydestä ja ilmeikkyydestä, kuten myös ihmisen ”karhumaisuudesta” . Tarun isoisä kuvanveistäjä Jussi Mäntynen on luonnehtinut veistostaan Vanhasta karhusta (1960) omaksikuvakseen.  Akseli Gallen-Kallela tunnisti omaa näköisyyttä Jussi Mäntysen ilves-veistoksessa (1925).
Taru Mäntynen Tango metsässä 1985.
Pohjoisten kansojen keskuudessa elää myytti ihmisen ja karhun yhteisestä alkuperästä ja sukulaisuudesta. Näillä alueilla esiintyy mm. tarinoita veljiensä kaltoinkohtelemasta ja metsään paenneesta siskosta, joka pelastautuu turvaan karhunpesään, viettää siellä talven karhun kanssa eläen ja synnyttää tälle pojan. Myös moninaiset karhunmetsästys ja –peijaisrituaalit ovat luoneet säännöstöä sille, ettei saaliseläimenä ollutta ”sukulaismiestä” kohdeltu kuinka tahansa. Karhun peijaisissa tai Kouvon häissä symbolisesti uusinnettiin karhun ja ihmisen välinen sukuside sitomalla karhu aviosukulaiseksi ja varmistettiin samalla metsän suopeus eränkävijöitä kohtaan.

-Tuula 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti