14.6.2015

Peltola on herännyt!

Varkauden kesän 2015 tapahtumakeskus Peltola on avannut ovensa. Osoitteessa Ahlströminkatu 37 sijaitsevassa Peltolassa järjestetään kesän aikana monenlaista matalan kynnyksen toimintaa, kuten taidenäyttelyitä, peli-iltoja, keskustelutilaisuuksia, työpajoja ja konsertteja, minkä lisäksi tiloissa toimii seudun sympaattisin kesäkahvila. Peltola on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10-18 elokuun loppuun saakka sekä muina aikoina tilauksesta.

Seuraavaksi hieman maistiaisia ensimmäiseltä viikolta.

Peltolan pihalle rakentuu kesän aikana Päivi Raivion ympäristötaideteos Tunne+Tila.

Vekara-Varkaus -festivaaleilla kisattiin mm. esteratsastuksessa.

Peltolan keppihevostalli on avoinna koko kesän.

Lasten kirpputoria vietettiin aurinkoisessa säässä.


Varkauden kuvataideyhdistyksen pop up -näyttely Värit 21.6. asti.

Kesäkahvilassa pääsee nauttimaan taiteesta ja tuoreista leivonnaisista.

Allekirjoittanut eli Peltolan pehtoori tiluksillaan.
Lisätietoa Peltolan toiminnasta löytyy mm. täältä. Tervetuloa!

- Olli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti